Suljettu toistaiseksi
Retretin näyttelytoiminnan oli määrä käynnistyä kesäkuun 2022 alussa, mutta saneerauksiin liittyvien rahoitushaasteiden vuoksi avaaminen siirtyy myöhemmäksi.
Jäätikön arvoitus -näyttelyn on tarkoitus olla kesäkaudella avoinna päivittäin ja syyskuusta eteenpäin 5-6 päivänä viikossa. Tarkat aukiolot ja avaamispäivämäärä julkaistaan, kun rahoitustilanne ratkeaa.
Liput näyttelyihin
Lipunmyynti avautuu, kun remonttien jatkorahoitus varmistuu. Seuraa sivuamme ja tarkista tuorein tiedote täältä.
Sijainti
Saimaan taideluola Retretti
Tuunaansaarentie 3
58450 Punkaharju
Etäisyydet
Punkaharjun keskustataajamasta 5 km
Savonlinnan keskustasta 25 km
Helsingistä 350 km
Saimaan taideluola Retretti
Saimaan Taideluola Retretti on peruskallioon louhittu, nykyisellään lähes 6 000 neliömetrin suuruinen, ainutlaatuinen luolasto, jossa on suuria halleja ja labyrinttimaisia käytäviä yhteensä noin puolitoista kilometriä.
Alueella toimi aiemmin Taidekeskus Retretti vuosina 1983–2012. Saimaan Taideluola Retretti sijaitsee Tuunaansaaressa Punkaharjun kansallismaisemien äärellä, aivan junaradan ja valtatien 14:n vieressä. Luolaston ja puiston kunnostetut alueet, eli kaikki yleisölle käytössä olevat alueet ovat esteettömiä.
Sijoita Retrettiin!
Kevättalvella 2022 avasimme myös ulkopuolisille sijoittajille mahdollisuuden päästä osaksi Itä-Suomen vaikuttavammin kulttuurikeskuksen toteuttamista. Näyttely-, tapahtuma- ja ravintolatoimintaan keskittyvä luolasto toimii jo itsessään ympärivuotisena matkailumagneettina, lisäksi kaavauudistus on tuomassa huomattavia lisärakentamisen mahdollisuuksia maan päällisille alueille mm. upeiden järvimaisemien äärelle sijoittuvan hotellin- ja galleriatileojen muodossa.
Retretin omistajapohjasta tarve löytää ratkaisu maaliskuun aikana, muutoin edessä yrityssaneeraus tai konkurssi
Retretin sijoittajahaku jatkuu
Uudet sijoittajat varmistaisivat Retretin avaamisen
Saimaan Taideluola Retretin peruskorjaus on keskeytetty – näyttelyä ei välttämättä avata kesäkuussa
Seuraa meitä somessa
Tutustu seutuun
www.visitpunkaharju.fi
Tapahtumia ja tekemistä Punkaharjulla
www.visitsavonlinna.fi
Tapahtumia ja tekemistä Punkaharjulla